lauantai 31. joulukuuta 2016

LOPPUVUOSI KUVINA

Festareita, lettukestejä, reissaamista, ulkomaanmatkoja, työntekoa ja mökkeilyä täynnä ollut kesä vaihtui hiljalleen syksyyn ja arkeen Seinäjoella. Mukavan kesän jälkeen oli ihana palata omaan kotiin ja katsoa, mitä loppuvuosi tuo tullessaan. Nyt pääsettekin elämään kanssani hetkiä syyskuulta joulukuuhun. Kuvat ovat löytyneet muutamaa lukuunottamatta snapchatin omasta tarinastani, jota pääsee seurailemaan lisäämällä mut nimellä @roosanelliina


Syksyllä Seinäjoki näytti parhaimpia puoliaan. Lähdin usein vapaapäivinäni heti aamusta ulkoilemaan ja syksyn aikana tuli koettua Paukanevan pitkospuut, Joupiskan ulkoilualue sotilasesteratoineen sekä monet lenkkipolut tuli kierreltyä. // Olen ihastunut Valkoisen puun omenapiirakkaan ja eräänä syksyisenä päivänä päätin kokeilla leipoa samantyylistä herkkua itse. Piiraasta tuli aivan uskomattoman hyvää ja ohjeen siihen löydät täältä


Tykkäämme siskoni kanssa leipomisesta ja ruoanlaitosta, ja erään kerran Kauhajoella käydessäni siskoni Rebekka ehdottikin, että leipoisimme keksejä. Nämä ovat melkeinpä ainoita keksejä, joista me molemmat tykkäämme ja alkuperäisen ohjeen olen saanut hyvältä ystävältäni. Amerikkalaistyylinen taikina ja päälle maito- ja valkosuklaata sekä cashew-pähkinöitä, ei voi olla kuin hyvää! // Kauhajoella kotitalomme lähettyviltä lähtee metsäpolku, jonne aina silloin tällöin lähdemme koissujen kanssa seikkailemaan. Yhtenä päivänä päädyimme ottamaan siellä muutaman valokuvan ja niistä tuli mielestäni ihanan tunnelmallisia. // Kauhajokisille tuttu Valkoinen puu rantautui myös Seinäjoelle ja siellä on kuluneen puolen vuoden aikana tullut käytyä muutaman kerran sekä kavereiden kanssa että erilaisten palaverien merkeissä. 


Opiskelen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja meillä on luokalta ihana kaveriporukka, jonka kanssa osallistutaan monenlaisiin tapahtumiin. Tässä olen lähdössä heidän kanssaan kaupunkisuunnistamaan. // Approilemassa. // Minä ja lempparihattuni :) 


Herkkuapproilemassa ystäväni kanssa. Kaikkien herkkujen päälle päädyimme vielä bodycombattiin, mikä ei ehkä ollut kaikkein viisain veto :D // Mulla sattui syyslomaviikolla olemaan muutama vapaapäivä opiskeluihini kuuluvasta harjoittelusta ja lähdimme käymään äitini kanssa Porissa. Oli mukava kierrellä kaupungilla, käydä vähän kaupoilla ja syödä kivassa paikassa.


Innostutuimme syksyllä sekä kavereideni että perheeni kanssa viettämään iltaa laavulla. Oli ihanan tunnelmallista istua nuotion lämmössä vaahtokarkkeja paistellen tähtien tuikkiessa taivaalla. // Rebekka tuli viettämään luokseni viikonloppua. Ulkoilimme, kiertelimme kaupungilla ja kävimme syömässä. Meillä oli tosi kiva viikonloppu! // Tämä kuva kertoo siitä, kuinka pienetkin teot voivat tehdä iloisiksi ja antaa voimaa arkeen. Rebekka tarjosi mulle herkut kahvilassa ennen kuin lähdin ajelemaan Seinäjoelle kohti harkkapaikkaani ja iltavuoroa.


Harkka ohi! Juhlistettiin sitä tyttöjen kanssa mun luona hyvän ruoan, juttelun ja elokuvan merkeissä. Oon niin onnellinen heistä 


Eräänä talvisena päivänä napattu kuva. Lumihiutaleita leijaili ja pikkupakkanen kipristeli nenänpäätä. // Rebekka oli tuonut Tukholmanreissultaan Lushin kylpypallon ja eräänä iltana hän laittoi  meille poreammeen valmiiksi. // Elffin kanssa kotikotona muiden ollessa reissussa. Tää neiti täytti joulukuussa jo yhdeksän vuotta, ei uskois!


Marraskuun lopussa olin viettämässä viikonloppua ystäväni Lauran luona Tampereella. Oli aivan yli kiva reissu! Käytiin erään baarin alakertaan järjestetyssä taidenäyttelyssä, elokuvissa, kierreltiin kaupungilla, käytiin kaupoilla, panostettiin kunnolla ruokaan ja leivottiin sekä valvottiin myöhään jutellen. // Rebekka täytti 18 vuotta ja juhlistettiin sitä Antti Tuiskun keikalla Rytmikorjaamolla, Megazonessa pelaillen, aamuun asti tanssien ja Amarillossa syöden.


Ihana kakkubuffet, mukavia ihmisiä ja kivaa ohjelmaa  // Pari viimeistä viikkoa ennen joululomaa kului opiskelujen merkeissä. Oli mukava aloittaa loma, kun kaikki koulujutut tulivat valmiiksi! // Hiukset vähän lyhenivät ja saivat uutta väriä. Otin Tampereen reissulla myös uuden korviksen :)


Loma- ja pikkujoulufiiliksissä :D // Opiskelijabileisiin tyttöjen kanssa. // Aivan uskomattoman ihana joulujuhla. Tämän jälkeen tuntui oikeasti siltä, että joulu on täällä.


Tällainen näky oli Kauhajoella vastassa, kun tulin viettämään joululomaa kotiin. On se vain ihanaa olla joulu kotikotona! // Rocky roadin ja muiden joululeivonnaisten tekoa. // Lähdimme äidin kanssa käymään Porissa ennen joulua ja vietimme siellä aikaa tätini kanssa sekä joululahjaostoksia tehden. Mulla jäi tänä vuonna joululahjojen hankkiminen aika viime tippaan mutta onneksi kuitenkin loppujen lopuksi löysin kivat lahjat kaikille!


Joka vuosi tuotuamme kuusen sisälle ja aseteltuamme lahjat sen alle, Elfira löytää tiensä sinne ja nukkuu aattoiltaan asti pakettien päällä. // Jouluterkkujen lähettelyä! // Lähdimme joulun jälkeen alennusmyynneille Ideaparkkiin sekä käväisimme myös Tampereella. Tässä odottelen just muita pihalla valmiina lähtemään :D

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää vuosi 2016, joka oli ehkä paras vuosi aikoihin. Toteutin unelmiani, sain kivan opiskelupaikan, näin maailmaa, opin elämään enemmän hetkessä, haastoin itseäni ja olin tosi onnellinen. Olkoon vuosi 2017 vähintään yhtä hyvä! Hyvää uutta vuotta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti